„Pohjoisesta päin...“

viittaa ilmansuuntaan, josta Pirjo Niiranen on kotoisin ja joka myöskin määrittelee hänen taiteensa hallitsevan näkökohdan: sen suomalaiset juuret ja pohjoisen identiteetin.

Käsitteellä „pohjoinen“ on erikoinen kaiku. Mikään muu Euroopan osa ei esittäydy niin selkeästi yhtenäisenä maantieteellisenä alueena sekä kulttuuripiirinä kuin Pohjoismaat. Syy siihen on selväpiirteisessä pohjoisen identiteetissä, jonka erikoisluonne on pyrkimys yksinkertaisuuteen ja aitouteen. Toinen näkökohta on köyhyys, joka ilmenee ennen kaikkea kylmyyden ja karuuden leimaamassa, samalla kuitenkin suurenmoisessa luonnonmaisemassa. Kultturihistoriallisesti katsottuna köyhyyden ihannointi oli kauan aikaa keskeinen osa pohjoismaista identiteettiä. Tämä näkökohta on kautta aikojen lyönyt leimansa myös Pohjois-Euroopan taiteeseen.

Pirjo Niirasen uusimpia töitä leimaavat pääasiallisesti maisemakuvat, erityisesti hänen oman lapsuutensa pohjoinen maisema. Veneet ja airot, yökalastajat, kalat ja vedenalaiset kuvat, talven ja kesän kuvaukset sekä veden ja ilman väliset sommitelmat ovat aihepiirejä, joissa heijastuu tietoisesti tai alitjauisesti Pirjo Niirasen ympäristö. Kalat, kalastus ja järvet ovat osa hänen lapsuuttaan. Tämä menneisyyden tunnelma on aistittavissa hänen maalauksissaan. Samoin järvien tuoksu, kesän lämpö ja talven kylmyys. Maisema on aistimuksen ja muiston ilmaus. Kuva-aiheet ovat figuratiivisia, mutta kuitenkin vailla realistisia piirteitä ja luovat spirituaalisen ajan ja paikan tajun

Dr. Wiebke Steinmetz


Aktuelles

28.10. - 06.11. 2012

Kunstaustausch

Eröffnung 28.10. 2011 - 19:00

Öffnungszeiten:
17:00 - 19:00 Uhr

raum2
Galerie Am Schwarzen Meer

Am Schwarzen Meer 119
28205 Bremen

 

12.01.2012, 18:00 Uhr
Kunsttausch -Topografie Bremer Kulturen - Teil 1
Bamberger Haus, Faulenstraße

15.01.2012, 18:00 Uhr
Kunsttausch - Topografie Bremer Kulturen - Teil 2
in der "Spedition" Beim Hadelsmuseeum
(am Güterbahnhof)

27.01.-03.03. 2012
Mo-Fr 16-20 Uhr, Sa 11-13 Uhr
Kunsttausch - Topografie Bremer Kulturen - Teil 3
Villa Ichon, Goetheplatz 4, Bremen

01.12. 2011 - 11.03. 2012

Bilder in der Winterresidenz III

DKV-Residenz in der Contrescarpe
Am Wanrahm 40-43
28195 Bremen

Am 11.03.2012, 16:00 Uhr

Lesung der Schauspielerin Grabriele Möller-Lokasz
"Finnische Geschichten"
anschließende Führung
durch P. Niiranen

www.dkv-rc.de